Naisen kokoiset saappaat

Reilu kymmenen vuotta sitten tiesin sisimmässäni, että minun tehtäväni on kannustaa naisia työssä ja elämässä. Olin lähestymässä neljänkympin kaartani, joka elämänkehäteorioittenkin mukaan on naisella vaihe, jolloin viimeistään havahdumme pohtimaan, mihin haluamme jättää jalanjälkeämme. Tänään olen viisikymmentä ja jätän tuota jalanjälkeäni.

Vuosien varrella olen ajoittain kokenut olevani teemani kanssa yksin. Kun olen kertonut, että haluan tehdä erityisesti naisten ja naisten työelämän hyväksi töitä, aika usein olen saanut kommentin, että eivät naiset mitään erityiskohtelua tarvitse, ovat yhtä hyviä kuin miehetkin. On siis epäilty, että minä epäilen naisia. En todellakaan.

Toinen vaihtoehto on ollut, että minun on epäilty epäilevän miehiä. En todellakaan. Pidän miehistä ja arvostan heitä sekä yksityiselämässä että työssä.

Tosiasia kuitenkin on, että naiset eivät käytä täysillä sitä potentiaalia, mikä meissä on. Meillä on yhä  yhteiskunnan ja ympäristön asettamia esteitä edessämme, mutta vielä enemmän esteitä on omassa mielessämme.  Tarvitsemme ympäristön sekä naisen oman mielen uudenlaista johtamista.

Tosiasia myös on, että työelämä ei vieläkään hyödynnä täysillä naisten ja miesten erilaisuutta, ja erityisesti ei naisten luontaista osaamista. Vasta aivan viime aikoina on ryhdytty mm. puhumaan siitä, että naisten yhteisöllisempi tapa johtaa voi tuoda lisää tuottavuutta työpaikalle. Tästä näyttöä antaa mm. tuleva PsL Päivi Frantsin väitöstutkimus”Johtajuutta etsimässä”, joka osoittaa, että naisten tapa johtaa voi olla vahvemmin motivaatiota lisäävä, mutta toisaalta naisjohtajia täytyy yhä kannustaa irrottautumaan perinteisestä nöyrän ja tunnollisen naisen mallista ja asettamaan selkeitä rajoja omalle työlle. Nainen on helpommin rajaton, kokee olevansa rajallinen ja saattaa siksi rajoittaa – eniten itseään.

Johtamisen tutkimuskentällä on myös tiedossa, että sukupuolten johtamistyylit tulkitaan eri tavoin. Se, mikä miehessä nähdään jämäkkyytenä ja vaativuutena, saatetaan naisen kohdalla nähdä nalkutuksena ja pikkumaisuutena. Frantsin tutkimuksessakin on viitteitä siihen, että jos nainen poikkeaa johtajuuden miehisestä tyylistä, hän ei ole oikea johtaja. Toisaalta taas, jos hän poikkeaa naisellisesta tavasta, hän ei vastaa naiselle asetettuun vaatimukseen ”todellisesta naiseudesta” eli äidillisyydestä  Ja yllättäen naisvaltaisella alalla huudellaan äitiä työpaikoille jopa enemmän kuin miesvaltaisilla aloilla. 

Marimekon johtaja Mika Ihamuotila twiittasi ja antoi heinäkuun helteissä kommentteja siitä, että hän haluaa tehdä Marimekosta unelmapaikan kasvaa naisjohtajaksi. Mielenkiintoista on, että Helsingin Sanomissa oli muokattu juttuun otsikko; ”Ihamuotila haluaa kasvattaa naisia johtajiksi”. En usko, että on kasvatustyöstä kyse. Eikä varsinkaan miesten tehtävästä kasvattaa naisia. Uskon, että naiset voivat itse kasvaa täyteen potentiaaliinsa, varsinkin jos saavat siihen työyhteisöjen, puolison, kollegojen ja valmentajien tuen. Mutta Ihamuotila itse on kyllä mielestäni oikeassa; ”tulevaisuuden menestyvän organisaation täytyy tarjota naisille mahdollisuus tuoda vahvuutensa esiin.”.

Merkittävän lisän keskusteluun naisista ja työstä antoi taannoin Facebookin johtaja SherylSandberg, joka Lean in kirjassaan pohtii naisia, työtä ja halua johtaa. Sandberg katsoo asiaa amerikkalaisin silmälasein mutta osuu asian ytimeen myös suomalaisen naisen näkökulmasta. Naisen elämästä puhuttaessa on yhä  tärkeää puhua myös perheen ja työn yhteensovittamisesta. Lisäksi Sandberg tuo hyviä huomioita naisen elämän varrelle osuvista haasteista ja mahdollisuuksista, joista jälkimmäisiin hän näkee naisten liian harvoin tarttuvan. Me pohdimme, pähkäilemme ja arvuuttelemme olemmeko valmiita astumaan eteenpäin, ottamaan isommat saappaat jalkaan. Sandberg kertoo myös mielenkiintoisesta sosiologisesta tutkimuksesta, jossa on todettu, että kun mies menestyy, sekä miehet että naiset pitävät hänestä enemmän. Kun nainen menestyy, molemmat sukupuolet pitävät hänestä vähemmän. Nainen siis joutuu yhä miestä enemmän hyväksymään menestyessään sen, että kaikki eivät tykkää.

Olen ottanut itse nyt isommat saappaat jalkaan. Vien KokoNaisia johtajia ja työntekijöitä eteenpäin elämässä. Kannustan työyhteisöjä hyödyntämään naistapaisuutta, yhteisöllisyyttä, erilaisuutta ja motivointia. Olen lopettanut pähkäilemisen ja pohtimisen, tiedän että näitä saappaita tarvitaan. Tykätään tai ei.