Reilu kymmenen vuotta sitten tiesin sisimmässäni, että minun
tehtäväni on kannustaa naisia työssä ja elämässä. Olin lähestymässä
neljänkympin kaartani, joka elämänkehäteorioittenkin mukaan on naisella vaihe,
jolloin viimeistään havahdumme pohtimaan, mihin haluamme jättää jalanjälkeämme.
Tänään olen viisikymmentä ja jätän tuota jalanjälkeäni.
Vuosien varrella olen ajoittain kokenut olevani teemani
kanssa yksin. Kun olen kertonut, että haluan tehdä erityisesti naisten ja
naisten työelämän hyväksi töitä, aika usein olen saanut kommentin, että eivät
naiset mitään erityiskohtelua tarvitse, ovat yhtä hyviä kuin miehetkin. On siis
epäilty, että minä epäilen naisia. En todellakaan.
Toinen vaihtoehto on ollut, että minun on epäilty epäilevän
miehiä. En todellakaan. Pidän miehistä ja arvostan heitä sekä yksityiselämässä
että työssä.
Tosiasia kuitenkin on, että naiset eivät käytä täysillä sitä
potentiaalia, mikä meissä on. Meillä on yhä yhteiskunnan ja ympäristön asettamia esteitä
edessämme, mutta vielä enemmän esteitä on omassa mielessämme. Tarvitsemme ympäristön sekä naisen oman mielen
uudenlaista johtamista.
Tosiasia
myös on, että työelämä ei vieläkään hyödynnä täysillä naisten ja miesten
erilaisuutta, ja erityisesti ei naisten luontaista osaamista. Vasta aivan viime
aikoina on ryhdytty mm. puhumaan siitä, että naisten yhteisöllisempi tapa
johtaa voi tuoda lisää tuottavuutta työpaikalle. Tästä näyttöä antaa mm. tuleva
PsL Päivi Frantsin väitöstutkimus”Johtajuutta etsimässä”, joka
osoittaa, että naisten tapa johtaa
voi olla vahvemmin motivaatiota lisäävä, mutta toisaalta naisjohtajia täytyy
yhä kannustaa irrottautumaan perinteisestä nöyrän ja tunnollisen naisen
mallista ja asettamaan selkeitä rajoja omalle työlle. Nainen on helpommin
rajaton, kokee olevansa rajallinen ja saattaa siksi rajoittaa – eniten itseään.
Johtamisen tutkimuskentällä on myös tiedossa, että
sukupuolten johtamistyylit tulkitaan eri tavoin. Se, mikä miehessä nähdään
jämäkkyytenä ja vaativuutena, saatetaan naisen kohdalla nähdä nalkutuksena ja
pikkumaisuutena. Frantsin tutkimuksessakin on viitteitä siihen, että jos nainen
poikkeaa johtajuuden miehisestä tyylistä, hän ei ole oikea johtaja. Toisaalta
taas, jos hän poikkeaa naisellisesta tavasta, hän ei vastaa naiselle asetettuun
vaatimukseen ”todellisesta naiseudesta” eli äidillisyydestä Ja yllättäen naisvaltaisella alalla
huudellaan äitiä työpaikoille jopa enemmän kuin miesvaltaisilla aloilla.
Marimekon johtaja Mika
Ihamuotila twiittasi ja antoi heinäkuun helteissä kommentteja siitä, että
hän haluaa tehdä Marimekosta unelmapaikan kasvaa naisjohtajaksi.
Mielenkiintoista on, että Helsingin Sanomissa oli muokattu juttuun otsikko; ”Ihamuotila
haluaa kasvattaa naisia johtajiksi”. En usko, että on kasvatustyöstä kyse. Eikä
varsinkaan miesten tehtävästä kasvattaa naisia. Uskon, että naiset voivat itse
kasvaa täyteen potentiaaliinsa, varsinkin jos saavat siihen työyhteisöjen,
puolison, kollegojen ja valmentajien tuen. Mutta Ihamuotila itse on kyllä
mielestäni oikeassa; ”tulevaisuuden menestyvän organisaation täytyy tarjota
naisille mahdollisuus tuoda vahvuutensa esiin.”.
Merkittävän lisän keskusteluun naisista ja työstä antoi
taannoin Facebookin johtaja SherylSandberg, joka Lean in kirjassaan pohtii naisia, työtä ja halua johtaa.
Sandberg katsoo asiaa amerikkalaisin silmälasein mutta osuu asian ytimeen myös
suomalaisen naisen näkökulmasta. Naisen elämästä puhuttaessa on yhä tärkeää puhua myös perheen ja työn
yhteensovittamisesta. Lisäksi Sandberg tuo hyviä huomioita naisen elämän
varrelle osuvista haasteista ja mahdollisuuksista, joista jälkimmäisiin hän
näkee naisten liian harvoin tarttuvan. Me pohdimme, pähkäilemme ja
arvuuttelemme olemmeko valmiita astumaan eteenpäin, ottamaan isommat saappaat
jalkaan. Sandberg kertoo myös mielenkiintoisesta sosiologisesta tutkimuksesta,
jossa on todettu, että kun mies menestyy, sekä miehet että naiset pitävät
hänestä enemmän. Kun nainen menestyy, molemmat sukupuolet pitävät hänestä
vähemmän. Nainen siis joutuu yhä miestä enemmän hyväksymään menestyessään sen,
että kaikki eivät tykkää.
Olen ottanut itse nyt isommat saappaat jalkaan. Vien
KokoNaisia johtajia ja työntekijöitä eteenpäin elämässä. Kannustan työyhteisöjä
hyödyntämään naistapaisuutta, yhteisöllisyyttä, erilaisuutta ja motivointia.
Olen lopettanut pähkäilemisen ja pohtimisen, tiedän että näitä saappaita
tarvitaan. Tykätään tai ei.
